13.5.2018

Kesä tuli toukokuussa


Kesä yllätti saapumalla tänä vuonna jo toukokuussa. Aurinkoa ja lämpöä on riittänyt jo viikon verran, joista viimeisimmät päivät jopa hellettä! Normaalia lämpimämmän sään ennustetaan lisäksi jatkuvan vielä useita päiviä. 

Vielä huhtikuun lopussa kevät tuntui etenevän hitaasti, mutta nyt toukokuun tuoman lämmön myötä luonnossa kaikki on suorastaan räjähtänyt kasvuun. Kirsikkapuut ja muut kevätkukat aloittivat kukinnan parissa päivässä.



Helatorstain tuoma neljän päivän vapaa osui onneksi tähän parhaimpaan hellesäähän. Sen ansiosta nämä kesäiset päivät on voitu viettää nauttien auringosta ja harvinaisesta lämmöstä. Sininen Saimaa on houkutellut veden ääreen joka päivä: uimaan, souturetkelle saareen ja rantareiteille pyöräilemään.



Talviturkki lähti heti helatorstaina 10.5.! Silloin järvivesi oli arviolta noin kymmenenasteista. Sen jälkeen vesi onkin lämmennyt vauhdilla, sillä tänään arvelisin sen olleen jo viisitoista-asteista. En muista, että vuosikausiin olisin tarennut uimaan näin paljon jo toukokuussa.



Pyöräillessäkin Saimaa-maisemat houkuttelivat rantaa myötäileville reiteille. Korkealla Luukkaansalmen sillalla oli pysähdyttävä pitämään näköala- ja juomatauko. Pyöräkuvassa maisemaa Laihianselän suuntaan.


Yhdellä retkellämme bongasimme Etelä-Karjalan maakuntakukkia eli harvinaisia kangasvuokkoja. Ne ovat uhanalaisia, joten en uskalla paljastaa tarkkaa kasvupaikkaa. Herkällä kauneudellaan ne ovat yksi ihanimmista kevään merkeistä - silloin kun niitä onnistuu näkemään. Ne kasvavat erityisesti Salpausselkien harjuilla.



Tässä säässä neljän päivän vapaa oli kuin mini-etelänloma. Niin harvinaiselta tämä toukokuisessa Suomessa tuntuu. Toivotaan, että aurinkoa ja hellettä riittää myös kesä-, heinä- ja elokuulle. 

2.5.2018

Kalkinpolttajanpolku Sipoonkorvessa


Lumien lähdettyä kevään ensimmäinen patikointiretkemme suuntautui Sipoonkorven kansallispuistoon. Puisto sijaitsee Helsingin, Vantaan ja Sipoon alueilla. Suunnitelmanamme oli kiertää Kalkinpolttajanpolku, joka kulkee vaativassa maastossa Vantaan Sotungin kylän tuntumassa. 

Navigaattori ohjasi meidät helposti osoitteeseen Tasakalliontie 1, joka on yksi Sipoonkorven pysäköintipaikoista. Jätimme auton parkkiin ja lähdimme seuraamaan viitoitusta, joka ohjaa punaisin puumerkein Kalkinpolttajanpolulle Högbergetin suunnalle. 


Käveltyämme parkkipaikalta noin kilometrin punaisia merkkejä seuraten, vastaan tuli ensimmäinen valkovihreä merkki, joka tarkoitti, että olimme nyt Kalkinpolttajanpolulla. Polku alkoi heti nousta Högbergetin kallioille.


Högbergetin kalliot ovat polun korkein kohta, josta näkyy metsien yli Vuosaaren satamaan saakka! Kiertelimme kallioilla ja mietimme kumpaan suuntaan lähtisimme polkua kiertämään. Lähdimme vastapäivään.


Kallioilta polku sukeltaa metsän siimekseen ja pienemmille kallioille. Matkalla on monia nousuja ja laskuja, ja jyrkimpiin kohtiin on tehty portaat. Polkua on selvästi vastikään raivattu ja kunnostettu, sillä kaikki rakenteet vaikuttivat uusilta.



Korpimaisen kuusikon ja puron jälkeen saavuimme laavulle, joka on tehty kallion päälle. Paikalta löytyy lisäksi tulipaikka ja pari pöytää eväiden syöntiä varten. Laavulla ei ollut ketään, mutta laavun viereisessä metsässä retkiporukka teki lähtöä pakaten telttoja yön jäljiltä.



Jonkin matkaa laavun jälkeen polku päätyy Kalkkiuunintielle, jota kävellään hyvän matkaa kunnes poiketaan taas metsään. Hiekkatie ylitetään pian toisen kerran, ja tältä puolen tietä löytyy vanha kalkkilouhos ja kalkinpolttouunin jäänteet. Kalkkiuunin rauniot ovat melkein tien varressa ja aidattu louhosalue sen takana.


Louhoksen jälkeen polku jatkuu jonkin matkaa samalla puolen tietä, mutta kääntyy pian taas hiekkatielle, joka ylitetään ja sukelletaan lehtomaisempaan metsään. Lehtopaikoissa kukkivat jo sini- ja valkovuokot! Sateen jäljiltä kostea metsä tuoksui ihanan keväiseltä.



Vielä muutaman puron, lehtopaikkojen ja kallioiden jälkeen eteen tulee taas Högberget, josta lähdimme ympyräreittiä kiertämään. Käveltyämme kallioilla vielä kierroksen, lähdimme seuraamaan punaisia puumerkkejä takaisin pysäköintipaikan suuntaan. Parkkialueelle tullessamme kilometrejä oli kertynyt tasan kahdeksan.

Sipoonkorven kansallispuisto yllätti minut korpimaisuudellaan. On mahtavaa, että näinkin lähellä Kehä III:sta löytyy vielä oikeaa metsää ja rakentamatonta korpea. Alue polkuineen on varmasti suosittu viikonlopun retkikohde varsinkin kesällä sekä syksyllä sieniaikaan. Nyt poluilla oli vielä rauhallista, sillä muita retkeilijöitä näkyi vain kourallinen.


22.4.2018

Ulkoilua Vesijärven jäällä


Jäille ei enää tänä keväänä ole asiaa, mutta talvisten jääulkoilukuvien myötä voi muistella aurinkoisia pakkassäitä ja luonnonjäiden hienoja ulkoilumahdollisuuksia. Lahdessa vieraillessa tuli käytyä monena viikonloppuna Vesijärven jäällä. Aivan kaupungin keskustan tuntumasta löytyy upeat mahdollisuudet hiihtoon, luisteluun ja muuhun jäällä ulkoiluun. 

Vesijärven jäärata.
Jäätilanteen salliessa Teivaan satamasta aurataan jäärata Matkustajasataman kautta Mukkulan kartanon rantaan. Radan pituus on kolmisen kilometriä, joten edestakaisin luistelemalla tai kävelemällä siitä tulee mukava kuuden kilometrin lenkki. Ainakin helmikuussa jäärata oli hyvässä kunnossa, ja sitä tuli luisteltua useaan kertaan.

Luistelua Vesijärven jäällä.
Vesijärven jäärata.
Lahden satama ja Sibeliustalo.
Mukkulan rannassa pääsee luistelun lomassa vaikka pulahtamaan avantoon, sillä rantaan on tehty talviuimareita varten lämmitetty pukukoppi ja suuri avanto. Avannon vieressä on Mukkulan kartanon hieno laituri paviljonkeineen. Lisäksi rannasta löytyy pulkkamäki.

Mukkulan avanto.
Mukkulan kartanon laituri.
Myös Messilästä Enonsaareen aurataan jääbaana. Se on noin kilometrin mittainen. Hiihtoladut kulkevat vieressä ja niitä pitkin pääsee hiihtämään Enonsaaren ympäri. Lisäksi hiihtäjien tekemiä latuja risteilee ympäri Vesijärveä, joten Messilän rannasta pääsee hiihtämällä vaikka satamaan asti. Enonsaaresta löytyy kesäravintola ja katoksellinen grillauspaikka.

Jäärata Messilästä Enonsaareen.
Enonsaaren kesäravintola.
Enonsaaren rantaa.

8.4.2018

Luontokuvat kirjaksi


Kun kuvaa luontoa ahkerasti, alkaa hyviä kuvia olla jossakin vaiheessa sen verran, että niitä haluaa teettää konkreettiseen muotoon paperille. Vaikka kuvia on koneen kovalevyllä, muistitikuilla, pilvipalveluissa ja netissä, ne ovat silti eri asia kuin paperikuvat joko albumissa tai kuvakirjana.



Itse suosin nykyään kuvakirjojen teettämistä. Niiden teko on helppoa, ja niihin saa mahtumaan paljon kuvia juuri haluamallaan tavalla. Olen asentanut koneelleni Ifolorin Designer-ohjelman, jonka ansiosta kirjaa voi koota vähän kerrallaan, tallentaa välillä ja jatkaa tekoa myöhemmin.



Ennen kuvakirjan tekoa kannattaa miettiä teema, johon liittyviä kuvia kirjaan haluaa. Onko kirjaan koottuna esimerkiksi yhden kesän kuvat, yhden vuoden parhaat kuvat vai kuvia eri vuosilta jostakin tietystä aiheesta. Itse tein tänä talvena kuvakirjan Jäätaidetta Saimaalla, johon olen koonnut rannoilla kuvaamieni luonnon jääteosten kuvia.



Jo ennen kirjamallin valintaa on kätevintä siirtää kaikki kirjaan tulevat kuvat yhteen kansioon, sillä niin ne löytyvät helpoimmin ja nopeimmin. Yleensä kuvakirjaa tehdessäni osa kansioon valitsemistani kuvista jää silti käyttämättä, sillä kirjaa kootessa tulee vielä tehtyä karsintaa.


Kuvien lisäksi kirjoihin voi lisätä vapaasti tekstiä, joten niistä saa tehtyä ihan oikean kirjan näköisiä pelkän valokuva-albumin sijaan. Jäätaidetta Saimaalla -kirjassa kuvat ovat silti pääosassa, ja tekstiä on vähän ja vain joka toisella aukeamalla. Koko aukeaman kokoiset kuvat ovat suosikkejani!