27.12.2015

Malonsaari


Malonsaaressa Imatralla kulkee kiva luontopolku. Kävimme saaressa kinkunsulattelulenkillä aurinkoisena sunnuntaina joulun jälkeen. Polulle pääsee kahdesta paikasta: Hosseinlahdentien päästä tai Leppälahdesta Somerkujan päästä. Me ajoimme Somerkujan päähän ja jätimme auton leveähkölle parkkialueelle. 

Rantaan vie hiekkatie ja venevajoilta polku Malonsaareen vievälle sillalle. Silta rakennettiin vuonna 2012. Puinen kävelysilta on parikymmentä metriä pitkä ja sen alitse pääsee veneellä. Vesi  näytti olevan aika matalalla, joten onkohan tästä ennen siltaa päässyt saareen kahlaamalla?

Malonsaaren silta.
Saari on kokonaan retkeilykäytössä eikä siellä ole mökkejä. Imatralaiset ovat selvästi löytäneet saaren ulkoilureitikseen, sillä meidän lisäksemme saaressa kulki kymmenisen muutakin. Metsäpolku on helppokulkuinen, ainoastaan nuotiopaikan ympäristö on kivinen. Kiersimme saaren vastapäivään.


Aurinko on tähän aikaan vuodesta matalimmillaan, joten vaikka se paistoi, se ei yltänyt saaren joka kolkkaan. Nuotiopaikka oli onneksi auringon puolella ja saimme syödä eväät auringossa. Paikalla ei ole polttopuita, joten jos aikoo tehdä tulet, puut täytyy tuoda mukanaan.



Nuotiopaikan näkymiä.
Joulukuinen metsä näytti hämmentävän keväiseltä ja rannoilla oli toinen toistaan upeampia jäämuodostelmia. Pakkanen ja tuuli olivat tehneet sulasta Saimaasta taidetta. Alla olevassa kuvassa on yksi monista jääpuikkorykelmistä. Valtavan kaunista!

Luonnon jäätaidetta.


Pidän saari- ja rantapoluista todella paljon, sillä ne tarjoavat aina vaihtuvan näkymän. Malonsaareenkin on päästävä keväällä uudestaan! Ainoa miinus tulee saaren pohjoisosassa olleesta hakkuuaukeasta. Siellä on tehty parin hehtaarin avohakkuu.

Lenkin pituudeksi parkkipaikalta takaisin parkkipaikalle tuli vajaa neljä kilometriä. Poikkesin matkalla kuvaamaan myös Malonsalmen ja Leppälahden venevajoja, joista teen oman postauksensa.

Näkymä Malonsaaren sillalta venevajoille.

Lue myös: Leppälahden venevajat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti